Toimintakertomus 2019

Mikkelin Tennisseura ry

 

Toimintakertomus 2019

 

Hallitus ja toimikunnat

Uudistuneen Mikkelin Tennisseuran ensimmäinen toimintavuosi on takana seurojen yhdistymisen jälkeen. Vuosi on tuonut seuran toimintaan monia muutoksia ja yksi niistä oli siirtyminen yhden vuosikokouksen pitämiseen. Vuosikokous pidettiin 18.3.2019 Sport Forumissa ja seuran puheenjohtajaksi valittiin Juha Närhi. Muut hallituksen jäsenet Juhani Kauppinen, Lasse Kankkunen, Eero Hokkanen ja Jouko Ahola.  Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Juhani Kauppinen, sihteeriksi Jouko Ahola, rahastonhoitajaksi Lasse Kankkunen ja Eero Hokkanen jäsenenä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa.

Vuosikokouksessa valittiin valmennus- ja kilpailutoimikunta ja kenttätoimikunta.

Valmennus- ja kilpailutoimikunta: puheenjohtaja Anne Laitinen, sihteeri Juha Närhi, päävalmentaja Jari Siitari, Pauli Nevalainen, Alpo Holmberg, Jussi Jormakka ja Lasse Kankkunen

Toimikunta kokoontui 5 kertaa.

Kenttätoimikunta: puheenjohtaja Jouko Ahola, Risto Heikkinen, Pertti Kortelainen, Jorma Turunen, Ilpo Kiuru, Ari Lintunen, Seppo Väisänen ja Eero Hokkanen.

Kenttien kunnostustalkoita toimikunta järjesti Kalevankaalla yli kymmenen kertaa ja sen lisäksi talkoita oli myös Paukkulassa. Massaa kunnostustöissä kului melkein 2 000 kiloa. Lisäksi ennen 90-vuotisjuhlaturnausta kenttien ympäristö ja kentät siistittiin, myös penkit uusittiin.

Kentät laitettiin talvikuntoon lokakuussa.

 

Jäsenistö

Seuran jäsenmäärä on 136. Suurin ikäryhmä on 40-60 luvulla syntyneet. Muutamilla henkilöillä ei ole syntymävuotta järjestelmässä ja se näkyy kaaviossa vuosisadan alussa. Miehiä on liki kolminkertainen määrä naisiin verrattuna. Vuoden aikana jäsenmäärän kasvu on johtunut aikuisharrastajien lisääntymisestä.

Valmennus- ja kilpailutoiminta

Päävalmentaja toimi Jari Siitari ja apuvalmentajina Elena Kämppi ja Alpo Holmberg. Vuoden aikana valmennuskausia oli kolme: kevät- , kesä- ja syyskausi. Kesän valmennukset olivat viikon kestäviä kursseja Paukkulassa ja valmentajana toimi Jari Siitari. Kevään valmennuksessa kävi 45 pelaajaa ja syksyn valmennuksessa kävi yhteensä 50 pelaajaa. Kesän tenniskouluissa oli noin 25 osallistujaa.

Virallisia kilpailuja järjestettiin kaksi:

Päiväkisat 9-10.3.2019. Lauantaina pelattiin miesten C1-luokan kaksinpelit ja tyttöjen U14-sarjan kaksinpelit. C1-luokan mestaruuden vei lähes kaksituntisen pelin jälkeen Grani Tenniksen Alberto Politi. Tyttöjen sarjassa Jyväskylän Tennisseuran häviämättä geimiäkään turnauksessa. Sunnuntaina pelattiin vielä miesten B1-sarjan kaksinpelit ja sen voitti Mikkelin Tennisseuran Jari Siitari. Sara Pelkonen jatkoi voittokulkuaan

Mikkelin Tennisseuran 90-vuotista taivalta juhlittiin juhlaturnauksen muodossa 13-14.7.2019. 70- ja 80-luvun vaihteessa rakennetut kentät olivat kisaajien käytössä Kalevankankaalla, jossa pelattiin 4 sarjaa ja 33 ottelua. Paukkulan kentillä pelattiin 3 sarjaa ja 17 ottelua.

Kilpailussa pelattiin yhteensä 50-ottelua. Näin monen ottelun pelaaminen kahdessa päivässä oli hyvin mahdollista, kun käytössä oli kuusi kenttää. Kilpailun pääpaikka ja johtaminen tapahtui Kalevankankaalla ja Paukkulassa oli kenttävalvoja. Lauantain aamuna tuli pieni vesisade mutta se ei haitannut pelaamista. Saimaa Stadium tarjosi loistavan lisän kilpailuun ja saimme hyödyntää heidän sosiaalitiloja sekä kahvila- ja ruokailutarjontaa. Kun vielä kentät olivat hyvässä kunnossa niin olosuhteet turnaukseen olivat hyvät.

Vieraspaikkakuntalaisten taso oli sillä kertaa kova. Matti Niilonen ylsi ainoana Mikkelin Tennisseurasta mestaruuteen voittaen parinsa Teuvo Salmisen (Tuusulan Tennisseura) kanssa M60 nelinpelin mestaruuden.

Marraskuun lopussa oli vielä tarkoitus järjestää kolmannet viralliset kilpailut, mutta ne peruttiin vähäisen osanottajamäärän vuoksi.

Sarjatennistä pelattiin kesällä kahden joukkueen voimin. Edustusjoukkueen kapteenina toimi Jussi Jormakka. Joukkue pelasi 3.divisioonaa lohkossa jossa vastustajat tulivat Luhangalta, Pieksämäeltä, Oulusta, Savonlinnasta, Rovaniemeltä ja Kuopiosta. Joukkue onnistui säilyttämään sarjapaikkansa Puijon Tenniksen luopuessa sarjasta.

Kakkosjoukkueen kapteenina toimi Jyrki Kaukonen. Joukkue pelasi 4.divisioonaa. Muut pelaajat olivat Sakari Kaukonen ja Eetu Siitari. Vastassa olivat Luhanka, Jyväskylä, Iisalmi, Sotkamo ja Kuopio. Joukkue onnistui säilyttämään sarjapaikkansa.

 

Talvikaudella pelattavassa seniorisarjassa Mikkelin Tennisseuralla ovat joukkueet seuraavissa sarjoissa: M 60 1. divisioonassa, M 65 1. divisioonassa, M 70 2. divisioonassa sekä M 75 SM-sarjassa.

 

Harrastepelaajia ei myöskään unohdettu ja heille järjestettiin useita kisoja vuoden aikana:

90-vuotisjuhlaturnauksen yhteydessä pelattiin oma nelinpeliturnaus, jonka voittivat pari Kari Kasurinen ja Juha Närhi.

16.3 pelattiin mini- ja harrastepelaajien kisat puolen tunnin aikakisoina.

Viikonloppuna 25.-26.5. pelattiin Paukkulassa minitennis- ja harrastekisat. Lauantaina sade hieman häiritsi kilpailuja, mutta pelit saatiin kuitenkin aikataulun puitteissa pelattua. Minitenniskilpailuin osallistui Samu ja Jenna. Pelissä nähtiin upeita palloralleja, Samu voitti tiukassa kamppailussa Jennan 10-8, 12-10 ja 10-4.Harrastesarjaan ilmoittautui 10 pelaajaa, osallistujista oli ilahduttavasti 4 kpl junioreita ja 6 kpl hieman varttuneempia. Pääsarjan voitti Juuso.

17.8 Puumailoilla pelattiin 26 pelaajan voimin 4 tuntia hieman tuulisessa mutta lämpimässä säässä. Pientä jännitystä oli koettavissa heti alkuun, kun pelaajille arvottiin parit. Parit saivat vapaasti haastaa muita pareja pelaamaan. Puumailataitureiksi selvisi pari Laila Niilonen ja Alpo Holmberg, jotka voittivat kaikki viisi pelaamaansa peliä.

 

Muu toiminta

Esli järjesti 5.6 nuorille lajikokeiluja ja yhteistyössä Mikkelin Tennisseuran kanssa nuoret tutustuivat tenniksen saloihin Kalevankankaan massakentillä. Valmentajat Elena ja Valeri antoivat hyvää ohjausta lajin pariin.

17.8 seura oli mukana Sport Forumissa esittelemässä tennistä liikuntakeskuksen avoimet ovet- tapahtumassa. 

IIK! –mikä meno lasten liikuntavuorossa seura on ollut mukana Pauli Nevalaisen ja Elena Kämpin voimin.

Joulukuussa järjestettiin juniori- ja harrastepelaajille pikkujoulut napostelun ja pelien merkeissä.

Hallitus suunnitteli pidettäväksi seuran 90-vuotis juhlat mutta ilmoittautumisia ei tullut riittävästi ja ne peruttiin.

Taloustilanne

Toimintavuosi 2019 oli taloudellisesti hyvä, jolloin kokonaisliikevaihto oli hieman yli 53 000 euroa ja plussaa 7 000 euroa. Tileillä varallisuutta on 30 000 euroa.

 

Yhteenveto

Toimintakertomusta luettaessa voi huomata sen, että seuran pyörittämisessä on paljon mukana 50- ja 60-luvulla syntyneitä. He ovat useita vuosia tehneet talkootöitä lajin parissa, jotta olosuhteet ovat kunnossa ja kustannukset lajin parissa ovat säilyneet kohtuullisena. Edellä mainittujen asioiden lisäksi myös erilaista toimintaa jäsenille on pystytty järjestämään, kun tekijöitä on ollut riittävästi. Jo alkavasta vuodesta lähtien eletään murrosta, jossa nuorempien ikäluokkien tulisi ottaa vastuu seuran asioista ja lähteä viemään sitä eteenpäin. Toimikunnat ovat hienosti hoitaneet omaa virkaansa mutta myös ne tarvitsevat muun jäsenistön apua tehtäviinsä. Lyhyesti sanottuna toimikunnat valmistelevat asiat ja yhdessä ne hoidetaan.

Kiitos kaikille toiminnassa mukana olleille ja jäsenille kuluneesta vuodesta.

Mikkelissä 30.1. 2020

 

Juha Närhi

Mikkelin Tennisseuran hallituksen puheenjohtaja