Peliviikonloppuna väännettiin tiukkoja matseja

28.8.2023

Seuran jäsenistön peliviikonloppuna lauantaina 26.8. kilpailtiin kaksinpelin merkeissä kahden ottelun verran.

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Hannele Kotanen ja Pertti Hynninen. 2t 30min kestäneen tiukan väännön voittajaksi selviytyi Hannele lukemin 7-6(3), 6-4.

Pienehkön huilin jälkeen kentälle astelivat Tarja Pönniö-Kanervan ja äsken pitkän ottelun pelannut Hannele. Tämä ottelu käytiin pidemmän kaavan mukaan. Ensimmäisen erän mennessä Hannelelle 6-4 ja Tarjan kuitatessa erät tasoihin viemällä toisen erän 6-2. Ratkaiseva kolmaserä pelattiin 10 pisteen tiebreakkina Hannelen voittaessa sen 10-4. Tämäkin ottelu kesti kunnioitettavat 2 tuntia.

Sunnuntaina oli vuorossa nelinpeli mittelöt. Kilpailuihin oli ilmoittautunut kuusi paria. Pelattiin kahdessa kolmen parin lohkossa. Voittajat finaaliin, lohkokakkoset vastakkain ja niinikään kolmoset myös.

A -lohkosta tiensä finaaliin kahdella voitolla pelasivat Risto Hintikainen ja Janne Toivanen. 

B -lohkon voittajaksi kahdella voitolla nousivat Juhani Kauppinen ja Kari Kasurinen.

Finaali pelattiin pitkän kaavan mukaan ja voittajiksi selvisivät Risto Hintikainen ja Janne Toivanen lukemin 4-6, 6-3, 10-5.

Muut parit kilpailuissa olivat:

Elena Kämppi/Antti Siivonen
Matti Niilonen/Kari Koskinen
Ari Lintunen/Ilpo Kiuru
Lauri Kirjavainen/Mikko Partio

 

Kiitos kaikille pelaajille!

 

T: Valmennus- ja kilpailutoimikunta