Toimintakertomus 2020
![]() |
![]() |
![]() |
Hallitus ja toimikunnat
Toimintavuosi 2020 oli hyvin erikoinen ja huolta herättävä korona viruksen vuoksi. Valtakunnalliset koronarajoitteet alkoivat maaliskuun puolessa välissä ja ne heijastuivat seuran toimintaan 12.3 alkaen. Tennisliiton Whatapps-ryhmään tuli hetkessä 100 viestiä ja samalla Tennisliiton toimesta peruttiin myös tulevan viikonlopun kilpailut. Ja hyvä näin, tilanne oli kaikille uusi ja toimia tarvittiin. 16.3. oli määrä pitää vuosikokous mutta seuran hallitus piti 15.3 oman kokouksen ja päätti siirtää vuosikokouksen kevääseen tai kesään. Kokous pidettiin 11.6 squas-kentän katsomossa. Ennen kokousta palkittiin seuran ansioituneita pelaajia ja niistä voi käydä lukemassa Joukon kirjoittaman jutun kotisivuilta
Seuran puheenjohtajaksi valittiin Juha Närhi. Muut hallituksen jäsenet Juhani Kauppinen (varapj), Lasse Kankkunen, Jouko Ahola, Ilkka Ellonen ja Antti Siivonen. Hallitus kokoontui 6 kertaa. Käsiteltäviä asioita oli mm Padel-kenttien selvitys ensi vuosikokoukseen, palkitsemisjärjestelmän luominen seuran toiminnassa mukana oleville, uusien jäsenten hyväksyntä, talous- ja palkka-asiat.
Valmennus- ja kilpailutoimikunta sai uuden puheenjohtajan Ilkka Ellosesta muut jäsenet Anne Laitinen, Pauli Nevalainen, Juha Närhi, Jussi Jormakka, Jari Siitari ja Antti Siivonen. Tänä vuonna aloitettiin junioreiden fysiikkavalmennus. Toimikunta on kokouksissaan suunnitellut kilpailut ihan siitä asti mitä kisoja Tennisliitolta haetaan ja huolehtinut kisojen toteutuksesta. Toimikunta kokoontui 6 kertaa.
Kenttätoimikunnan puheenjohtaja Jouko Ahola, Risto Heikkinen, Pertti Kortelainen, Jorma Turunen, Ilpo Kiuru, Ari Lintunen, Seppo Väisänen ja Eero Hokkanen. Kalevankankaan 4.kentälle tehtiin koekäyttöön kalenterimallinen sähköinen ajanvaraus. Kokemukset tästä olivat huonot, varauksia ei tullut riittävästi ja lisäksi kun kentällä ei vapaana olevilla ajoilla pelattu, niin kenttä pääsi huonoon kuntoon. Varauksissa siirrytään paperivarauksiin muiden kenttien tapaan.
Toimikunnan kokoonkutsumia kenttien kunnostustalkoita oli vuoden aikana useita. Ensimmäiset talkoot olivat jo huhtikuussa ja niitä järjestettiin sopivin aikavälein. Kalevankankaan ja Paukkulan kentät kunnostettiin. Valitettavasti tuli ns. takatalvi toukokuussa, minkä jälkeen kenttien kunnostus oli erittäin haastavaa. Johtopäätös oli, että kenttien kunnostus aloitettiin liian aikaisin. Varsinkin kenttien 2 ja 4 kunnossapito oli erittäin haastavaa. Lisäksi öiset pakkaset halkaisivat kenttien vesipisteiden metalliosat (Kalevankankaalla). Tämä on huomioitava jatkossa. Yhteenvetona kenttien kunnossapito oli erittäin haastavaa ja vaativaa.
Talkooväkeä oli ulkokauden ensimmäisillä kerroilla hyvin, mutta kauden edetessä kunnossapito jäi harvojen hoidettavaksi. Kokeiltiin eräänlaista ”palkitsemissysteemiä” talkooväelle: hampurilaisen ja juoman tarjosimme.
Jäsenistö
Seuran jäsenmäärä oli 136 eli täsmälleen sama kuin vuosi sitten. Seuraan on liittynyt viisi uutta jäsentä mutta samalla jäsenrekisteriä on siivottu. Ikäjakauma on hieman nuorentunut ja miehiä on kolminkertaisesti naisiin verrattuna.
Valmennus- ja kilpailutoiminta
Valmentaja kolmikko on pysynyt samana kuin viime vuonna. Päävalmentaja toimi Jari Siitari ja apuvalmentajina Elena Kämppi ja Alpo Holmberg. Fysiikka valmennuksesta on huolehtinut Ilkka Ellonen, Vuoden aikana valmennuskausia oli kolme: kevät- , kesä- ja syyskausi. Kesän valmennukset olivat viikon kestäviä kursseja Paukkulassa ja valmentajana toimi Jari Siitari. Koko vuoden valmennuksessa olleita oli 56 henkilöä.
Koronavirus vaikutti alkuvuodesta kilpailutoimintaan, maaliskuun päiväkilpailut peruttiin hyvin lyhyellä ilmoitusajalla (Tennisliitto). Myös kesän seniorikilpailut peruttiin koska osanottajamäärät olivat niin pienet. Kesäkilpailut heinä-elokuun vaihteessa päästiin pelaamaan. Kilpailuihin osallistui 62 pelaajaa, jotka pelasivat pelejä perjantaista sunnuntaihin Kalevankankaan ja Paukkulan kentillä.
Marraskuussa pelattiin myös päiväkilpailut.
Sarjatoiminta
Ulkokaudella Teho Sport Tennisliiga Cupissa 1-5 divisoonassa pelasivat Eetu Siitari, Lauri Kukkasniemi, Jari Siitari, Sakari Kaukonen ja Jyrki Kaukonen.
Sisäkaudella 2020-21 Teho Sport Tennisliigaa pelaavat 3.divisoonassa Alpo Holmberg, Jari Siitari. Sijoitus 1 vuoden lopussa.
Seniorisarjoissa pelaavat.
Miehet 60. Matti Niilonen, Jukka Särkkä, Tuomo Häyrinen.
Miehet 65. Ari Lintunen, Lasse Kankkunen, Juhani Kauppinen, Ilpo Kiuru.
Miehet 70. Markku Herranen, Seppo Koivula, Esko Pitkänen, Seppo Väisänen.
Miehet 75. Valeri Kaianen, Matti Vanhanen, Esko Pitkänen, Erkki Heikkinen.
Sport Forumin hallisarjassa pelaa tänäkin vuonna useita harraste- ja kilpapelaajia.
Taloustilanne
Toiminnallinen ja taloudellinen vuosi on ollut hyvä, liikevaihto oli 55 190 euroa ja kulut 43 421 euroa.
Yhteenveto vuodesta 2020
Vuodesta ei tullut kovinkaan rutiinomainen koronaviruksen tuomien uusien haasteiden kanssa. Alkuvuodesta jouduimme nopealla aikataululla lykkäämään vuosikokousta ja kesään asti odottamaan viranomaispäätöstä kokoontumisrajoitusten helpottumisesta, jotta kokous saatiin pidettyä. Myös alkuvuonna jouduimme laittamaan valmennuksen vähäksi aikaa seis. Syksyllä olimme jo oppineet toimimaan koronan kanssa ja myös ohjeistukset siitä olivat parantuneet, näin ollen valmennustoimintaa voitiin jatkaa. Seuran hallitus ja toimikunnat ovat omilla tehtäväalueillaan toimineet hyvin ja mahdollistaneet toiminnan tässä laajuudessaan.
Mikkelin Tennisseura hallituksen puheenjohtaja
Juha Närhi