Toimintakertomus 2021
Mikkelin Tennisseuran toimintakertomus 2021
Hallitus ja toimikunnat
Vuosikokous pidettiin 25.5.2021 koronarajoitusten estäessä sen pitämisen maaliskuun loppuun mennessä. Puheenjohtajaksi valittiin Juha Närhi ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi Juhani Kauppinen. Muut hallituksen jäsenet Lasse Kankkunen, Jouko Ahola, Ilkka Ellonen, Antti Siivonen ja uutena Jyrki Kaukonen. Hallitus sai Kalevankankaan aitojen uusimisesta vuosikokoukselta ehdollisen hyväksynnän, jossa kaupungin tulisi jatkaa kenttien vuokrasopimusta kymmenellä (10) vuodella. Lopputulemana kaupungin kanssa saatiin sovittua vuokrasopimuksen jatkosta ensin yhdeksällä vuodella ja sen jälkeen vielä toiset yhdeksän vuotta. Hallitus myös päätti, että Kalevankankaan kentillä siirrytään sähköiseen ajanvaraukseen kesällä 2022. Yhteensä hallitus kokoontui seitsemän kertaa.
Kilpailu- ja valmennustoimikuntaan valittiin Ilkka Ellonen, Pauli Nevalainen, Anne Laitinen, Jussi Jormakka, Jari Siitari, uutena Jyrki Kaukonen, Antti Siivonen ja Juha Närhi
Kenttätoimikuntaan valittiin Seppo Väisänen, Jorma Turunen, Pertti Kortelainen, Ilpo Kiuru, Ari Lintunen ja Jouko Ahola.
Toimikuntien kokoontumiset ovat olleet edellisvuosia vähäisempiä mutta alkuvuosina toiminnan suuntaa ja tapoja on haettu ja nyt ne ovat jo hyvin vakiintuneet. Niiden rooli seuran toiminnassa on edelleen tärkeä, valmennus ja kilpailut sisältävät paljon asioita ja puolestaan hallituksella on omat asiansa.
Jäsenistö
Kaikkiaan seuran toiminnassa mukana on ollut 144 henkilöä kun mukaan lasketaan myös kevään ja syksyn valmennuksessa olleet. Valmennusryhmät ovat olleet täysiä ja se näkyy jäsenmäärässä.
Jäsenet Aikuinen Juniori Yhteensä
Mies 93 12
Nainen 30 9
123 21 144
Valmennus- ja kilpailutoiminta
Valmennuksessa tapahtui vuoden loputtua muutoksia kun Jari Siitari lopetti valmennustyön seurassa ja siirtyi toisen seuran valmentajaksi. Valmennusvastuun jakavat valmentajat Alpo Holmberg ja Elena Kämppi. Syyskauden valmennuksissa kävi 63 henkilöä eli valmennustoiminta oli sangen vireää.
Maaliskuun päiväkilpailut peruutettiin koronarajoitusten vuoksi ja kesäkuun seniorikilpailut peruutettiin vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Heinäkuussa kisat, IKIOMA OPEN, saatiin järjestettyä ja osallistujia oli 29 pelaajaa neljässä kaaviossa. Voittajiin saatiin hienosti MTS:n edustusta kun Jari Siitari voitti miesten B- sarjan ja Eetu Siitari miesten C-sarjan. Marraskuussa pelattiin päiväkisat kolmessa kaaviossa ja 20 pelaajan voimin. Tällä kertaa ei saatu paikallisia voittajia. Miehet C1 sarjan voitti Oliver Kiljunen vastustajana Eetu Siitari, naisten C1 sarjan voitti Arina Kluev ja miesten B1 sarjan Elias Suikkanen vastustajana Jari Siitari.
Sarjatoiminta
Miehet – 2-divisioona – Lohko D
Miehet – 4-divisioona – Lohko N
Miehet 60 – 1-divisioona – Group 2
Miehet 65 – 1-divisioona – Group 2
Miehet 70 – 1-divisioona – Group 2
Ulkosarja Miehet – 4.divisioona – Lohko E
Talous ja varojen käyttö
Tilikauden liikevaihto oli noin 59 000 euroa ja tulos 4638 euroa. Suurin yksittäinen kuluerä oli Kalevankankaan massakenttien reuna-aitojen uusiminen. Muutostyöhön liittyi myös kahden kentän pelisuunnan kääntäminen. Näihin varoja käytettiin noin 40 000 euroa. Sarjatennismaksuihin ja hallivuokraan mennyt noin 2 200 euroa. Nuorten kilpailumatkat ja osallistumismaksut kisoihin noin 2 600 euroa. Jäsen- ja kausimaksutuotot noin 8 400 euroa.
Yhteenveto
Seuran puolesta jälleen kiitos toiminnassa mukana olleille. Valmennusryhmät ovat olleet täysiä keväällä ja syksyllä. Suuri Kalevankankaan kenttien uudistaminen on saatu hyvään vaiheeseen ja siitä on keväällä hyvä jatkaa. Näin suurta uudistusta ei olisi ollut mahdollista tehdä ilman hyvää talkooväkeä. Talkootöillä on edelleen suuri merkitys seuroille ja myös Mikkelin Tennisseuralle. Siitä osoituksena hyvin hoidettu Kalevankankaaan kenttien aitojen purkaminen, mikä saatiin tehtyä kahdessa päivässä. Olipa mukana pari nuorempaakin seuran jäsentä. Omat kiireeni perheen ja työn parissa ovat jättäneet tenniksen pelaamisen vähiin. Puheenjohtajan olisi hyvä tavata jäseniä myös kentällä mutta nyt kotitoimisto on saanut hoitaa sen osuuden. Onneksi muut hallituksen jäsenet ovat pitäneet yhteyttä jäseniin ja vieneet asioita eteenpäin. Pelaillaan.
Juha Närhi
Mikkelin Tennisseura puheenjohtaja
| |
|
|